
Yhteystiedot ja tietoa sivustosta
Sivuston tarkoitus
Sivusto on tarkoitettu kaikille eri-ikäisistä kerrostaloista tai pientaloista (omakotitalot, paritalot ja rivitalot) kiinnostuneille. Julkaisuihin on kerätty tietoa eri vuosikymmenten rakennusten riskeistä, riskirakenteista, sisäilmaston olosuhteista sekä hyvistä ja huonoista puolista. Lisäksi julkaisuissa kerrotaan kyseisellä vuosikymmenellä rakentamiseen vaikuttaneista yhteiskunnallisista asioista, arkkitehtuurista sekä eri rakenteista ja järjestelmistä, joita rakennuksissa on tavallisesti käytetty.
Sivuston tarkoituksena on toimia opetusmateriaalina tuleville rakennusten asiantuntijoille sekä erityisesti kasvattaa vanhojen talojen omistajien sekä tulevien ostajien tietoutta rakennukseen liittyen.
Toivon mukaan sivusto osaltaan edesauttaa sitä, että mahdollisimman monilta taloudellisesti ja henkisesti raskailta talokauppariidoilta voitaisiin tulevaisuudessa välttyä.
Riitojen ennaltaehkäisy on paras keino niiden välttämiseen. Talokauppojen osapuolten tulisi ennen kauppoja tiedostaa kaikki rakennuksessa olevat riskit, jotta myöhemmiltä yllätyksiltä vältytään – tämä on erittäin tärkeää sekä ostajan että myyjän kannalta. Aiheesta on kirjoitettu mm. Talojuristien blogipostauksessa.
Sivuston lähteet
Sivuston tiedot on koottu sadoista eri kirjallisuuslähteistä sekä kuntotutkimuksista, -tarkastuksista ja -arvioista. Lähdeluetteloon voit tutustua täältä. Sivustoa päivitetään jatkuvasti ja uusia julkaisuja pyritään lisäämään tasaisin väliajoin. Mahdollisista asiavirheistä toivotaan yhteydenottoa, jotta asian oikeellisuus voidaan varmistaa ja virhe tarvittaessa korjata.
Sivuston laatija
Julkaisujen kirjoittamisesta vastaa rakennusten asiantuntija Kasper Käyhkö. Kasper on työskennellyt FCG Finnish Consulting Group Oy:ssä tutkimus-, korjaussuunnittelu- ja valvontatehtävien parissa vuodesta 2016 lähtien sekä Rakennetaide Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2019 lähtien. Hänen erikoisalaansa ovat mm. kosteus- ja homeongelmien selvittäminen ja korjaaminen. Rakennusalalta hänellä on työkokemusta 15 vuoden ajalta.
Kasper on valmistunut rakennetekniikan diplomi-insinööriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2017. Pääaineena rakennusfysiikka ja rakennusmateriaalit, sivuaineena rakentamistalous ja talotekniikka. Hänellä on voimassa seuraavat alaan liittyvät pätevyydet:
- Rakennusterveysasiantuntija (RTA).
- Asuntokaupan kuntotarkastaja (AKK).
Yhteydenotto
Sivustoon liittyvät kysymykset sähköpostitse: info@asuinrakennukset.fi
Työasioissa voit ottaa yhteyttä Rakennetaide Oy:n kotisivujen kautta tai sähköpostilla kasper@rakennetaide.fi

Kasper Käyhkö
Koulutus: Talonrakentaja, rakennetekniikan DI
Työkokemus (rakennusala): Vuodesta 2006 lähtien
Työkokemus (konsultointi ja suunnittelu): Vuodesta 2016 lähtien
Pätevyydet: RTA, AKK